MANSUN: Little Kix

Arvio julkaistu Soundissa 08/2000.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Mansunin kolmen vuoden takainen ensialbumi Attack Of The Grey Lantern oli aikansa eliittiin rankattavaa rockia. Hienosti kirjoitettuja biisejä ja sävykkäitä sovituksia sopivan intohimoisesti esitettyinä.

Arvio

MANSUN
Little Kix
Parlophone

Mansunin kolmen vuoden takainen ensialbumi Attack Of The Grey Lantern oli aikansa eliittiin rankattavaa rockia. Hienosti kirjoitettuja biisejä ja sävykkäitä sovituksia sopivan intohimoisesti esitettyinä. Mansun oli oman neljännestuntinsa brittirockin suuri lupaus, mutta vuotta myöhemmin – ja kaikesta päätellen aivan liian nopeasti – ilmestynyt sirpalemainen kakkoslevy Six oli yltiöpäisessä kunnianhimossaan melkoinen pettymys. Kohtuuttomiin paisuneet suorituspaineet johtivat itsetarkoituksellisesti temppuilevaan palapeliin, jonka kuuntelua raskaampaa työtä ei tule vieläkään mieleen.
Little Kixillä Mansun tekee odottamattoman eli palaa debyyttinsä suuruuteen ja vielä senkin edelle. Turhat konstailut on hylätty ja bändi "tyytyy" työstämään pääosin keskitempoisia ja selkeämelodisia sävellyksiä. Kappaleet ovat vaivatta toistaiseksi parasta Mansunia. Biisien myönteinen majesteetillisuus ja Anton Corbijnin tyylikkäästi kuvaamat kannet antavat hienovaraisesti ymmärtää, että Mansun on uudella materiaalillaan tarvittaessa valmis astumaan isoon liigaan.
Little Kixin todennäköisesti huomattavasti Sixiä runsaammalla ajalla laaditut sävellykset kielivät huolellisesta ja vakavasta paneutumisesta ratkaisevaan kolmanteen albumiin. Levy on avausraidastaan Butterfly (A New Beginning) lähtien isosoundista rockia, jonka lähimpinä vertailukohtina voi pitää Sueden 60-luvun poptraditiota ja 70-luvun glam-henkeä sulauttavaa dramaattisuutta ja Verven uran zeniittialbumia Urban Hymns. Useampaankin kertaan Sueden Brett Andersonin mieleen tuova laulusolisti Paul Draper tyylittelee kauttaaltaan monipuolisen vakuuttavasti ja kitaristi Dominic Chadin otteissa välähtää U2n Edgelle tyypillistä kirkasta metallisuutta. Soundtrack 4 2 Loversin jousitaustassa on Bitter Sweet Symphonyyn rinnastuvaa massiivisuutta. Comes As No Surprise on yksi Little Kixin juhlavimmista raidoista ja Electric Maniin kiteytyvät 90-luvun ja miksei uudenkin vuosikymmenen englantilaisen rockin parhaat piirteet.
Little Kix on sykähdyttävän komea rocklevy ja Mansunin uusi uljas tuleminen. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa