Levy-yhtiön Knopflerin yhteydessä käyttämä määritelmä "Dire Straitsin ääni ja kitara" kertoo siitä, että miehen on turha kuvitella pääsevänsä eroon menneisyydestään. Mutta vaikka ääni ja kitara soundaavat vanhaan malliin, kitaramestarin kunniaksi on sanottava, että Shangri-La muodostaa pitkälti miellyttävän ja odotuksista poikkeavankin kokonaisuuden.
Dire Straitsin Brothers In Armsia mainostettiin aikanaan eniten autostereoissa soineeksi äänitteeksi. Shangri-La puolestaan istuu lähinnä rauhallisiin yö- tai sunnuntaiajoihin, sillä se on lähes kauttaaltaan pohdiskelevaa musisointia, jolta Walk Of Lifen tyylisiä rallattelupaloja ei löydy. Lähimmäs pääsevät kepeästi kulkevat Boom, Like That ja Postcards From Paraguay. Enimmäkseen Knopfler tarinoi rauhallisesti ja alleviivaa sanottavaansa maltillisin, maukkain vedoin kitarastaan kuin kypsään ikään ehtinyt mestari, jolla ei ole kiire minnekään.
Knopflerin vakiobändiksi muodostuneella kokoonpanolla toteutettu musiikki on toteutettu vailla studiokikkailuja, kuin livenä konsanaan. Tasavahva materiaali jää isona annoksena (14 biisiä, 66 minuuttia) paikoin hieman värittömäksi, mutta kohokohtiakin löytyy. Elvistä muistelevassa Back To Tupelossa mies irrottaa kitarastaan tavaramerkkisoundiaan sykäyksin, jotka terävimmillään viiltävät suoraan selkäytimeen. Song For Sonny Liston rullaa viehkosti kepeänä bluesina ja Whoop De Doo kuulostaa ajattomalta viihdestandardardilta.
MARK KNOPFLER: Shangri-La
Arvio julkaistu Soundissa 09/2004.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.
Levy-yhtiön Knopflerin yhteydessä käyttämä määritelmä "Dire Straitsin ääni ja kitara" kertoo siitä, että miehen on turha kuvitella pääsevänsä eroon menneisyydestään.
Arvio
MARK KNOPFLER
Shangri-La
Mercury
Shangri-La
Mercury
