MATTI: Pakkotoistolla

Arvio julkaistu Soundissa 2/2013.
Kirjoittanut: Linda Söderholm.

Arvio

MATTI
Pakkotoistolla
Playground Music

Muun muassa kehonrakennus- ja naimisiinmenoteemoja tarkastelevan rap-artisti Matin Pakkotoistolla-albumi on velkaa ennen kaikkea alkuaikojen Ruudolfille ja Doupeimmat Jumala seivaa -levylle. Samalla se kuitenkin muistuttaa kovasti viime vuosien lätkärap-ilmiötä – vain laji on vaihtunut jääkiekosta futikseen. Kaikesta päätellen voidaankin olettaa, että demografisesti tämä myös tippuu samalle yleisölle kuin esimerkiksi JVG.

Tätä läpimurroksikin kutsuttua ensialbumia vaivaa hienoinen persoonattomuus. Mukava ja leppoisa levy on taidolla tuotettu ja sisältää useita kekseliäitä ja hauskoja sampleja kera kasariavaruussoundien ja tiikereiden karjunnan, mutta sanottava jää jokseenkin ohkaiseksi. Biisit käsittelevät lähinnä urheilua, rakkautta ja ruokaa – varsin arkisia asioita siis. Tämä ei kuitenkaan ole levyn varsinainen ongelma, vaan pikemminkin se, ettei Matti tunnu vielä löytäneen tekemiseensä omaa persoonallista ilmaisutyyliään, vaan kumartaa liiaksikin edeltäjilleen. Sen vuoksi tuotos tuntuu hukkuvan massaan.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa