Mental Circus

Omasta mielestään Bloodpit kuulostaa Smashing Pumpkinsilta, joka yrittää soittaa Popedaa. Ilmeisen hakoteillä ollaan, ja hyvä niin. Bloodpitin suurin ansio onkin, että se ei kuulosta liiemmin kummaltakaan.

Bloodpit soittaa samaa kilttien poikien rokkia, josta muun muassa Negative ja Uniklubi ovat tulleet tunnetuksi: rehellistä glam rockia, jossa rehellisyys heijastuu lähinnä soiton suoraviivaisuudesta ja glam-soittajien taipumuksesta meikata promokuvia varten. Bloodpit ei kuitenkaan todellisuudessa kuulosta tuulesta tempaamiltani esimerkeiltä. Jos yhtyeessä olisi ripauskaan dekadenssiä, vertaisin sitä mieluummin Jimson-weediin. Huomattakoon tässä vaiheessa, että Bloodpitin selkeimmät vaikutteet viittaavat Alice In Chainsiin.

Mental Circuksen yleissoundi on tukeva, riffit huomattavan raskaita (eivät metallisia sentään) ja ajoittain mutkattoman rokin bulevarditkin vaihtuvat levyllä hämyisempiin sivukujiin. Varsinaista linjaa tosin ei ole löytynyt, todennäköisesti koska vähän kaikkea on kiva soittaa. Levy on kuitenkin sen verran ammattimaisesti toteutettu, että Bloodpitin potentiaaliin on pakko uskoa.