Metalcoresta satunnaismetalliksi – Sonic Syndicate ei pelkää kaupallisuutta

Sonic Syndicate
Confessions
Despotz

Melodista metalcorea aikansa soittanut Sonic Syndicate on hylännyt viimeisetkin rankat piirteensä. Confessionsista ei voi enää metallin kanssa samassa yhteydessä puhua, vaan Sonic Syndicaten uusi albumi on tanssipoppia satunnaisilla rock- ja vielä satunnaisemmilla metallimausteilla.

Confessionsilla ei yhtyeen metallisesta menneisyydestä kuulu enää kuin etäinen kaiku, ja siihen verrattuna metalcoren Backstreet Boysiksikin haukuttu Dead By April ja jopa Amaranthe ovat brutaalia mättöä.

Sonic Syndicaten rohkeus loikata genrestä täysin toiseen on ihailtavaa, mutta osoittautuu karmeaksi harha-askeleeksi, sillä Still Believe -hituria lukuun ottamatta Confessionsin melodinen tarttuvuus ei riitä popkentän osaajien haastamiseen.

Säveltäjä Robin Sjunnessonin kannattaisi pikaisesti palauttaa breakdownit ja metalliriffit hunajaisten melodioiden ja konebiittien rinnalle, niin yhtye voisi kisailla edes nuorison suosimien screamoja electronicore-yhtyeiden, kuten I See Starsin, Crown The Empiren ja Blessthefallin yleisöistä. Näin rajusti muuttuneena Sonic Syndicate saattaa joutua huomaamaan, että sen yleisö on lähtenyt muille maille.