Kaikki vihaavat Sonic Syndicatea. Viime aikoina vihaajien joukkoon ovat kaikessa arvovallassaan liittyneet myös yhtyeen vanhat fanit, jotka närkästyivät entisestään keventyneestä linjasta ja laulajanvaihdoksesta. Huomioimatta sitä, minkä tasoinen laulaja Nathan Biggs on ja kuinka vähän hänen mukaantulonsa bändiä loppujen lopuksi muutti.
Totta maar Sonic Syndicaten uusin pehmoilee yli useimpien metallistien sietokyvyn. Monien muidenkin musiikkilajien ystävien on luontevaa ylenkatsoa näin räikeää pyrkimystä Amerikan syvien rivien markkinoille. Mutta totuus lienee, että bändin kovaäänisimmät vastustajat ovat samoja karpaaseja (ja heidän jälkeläisiään), jotka aikoinaan dissasivat Mötley Crüeta ja Kissin 1980-luvun tuotantoa. Ja nykypäivänähän kaikki kastelevat housunsa, kun joku bändi kuulostaa vähänkään kasarirockilta.
We Rule The Nightin sanoituksellisesti kornia popmetalia on helpompi kuunnella kuin siitä on raivostua. Sonic Syndicate tekee tosi-tv-sarjoihin verrattavaa aivotonta viihdettä, jota elämässä tarvitaan kukin omalla tahollaan salaten tai myöntäen, kuinka paljon. Itsekin olisin tiputtanut My Own Life -kappaleen tältä levyltä. Harmi vain, että siitä löytyy niin selvää hittiainesta.
