MIDNIGHT OIL: Capricornia

Midnight Oilin 14. studioalbumin ilmestymisen kanssa samoihin aikoihin uutisoitiin bändin karismaattisen vokalistin Peter Garrettin eronneen neljännesvuosisadan ajan australialaisessa rockissa vaikuttaneesta yhtyeestä. Jos tieto pitää paikkansa, niin Garrettin ja bändinsä tiet eroavat hyvissä merkeissä.

Capricornia on yksinkertaisen konstailematon rocklevy. Peruskokoonpanon soitto on raa'an riisuttua eikä sovituksissakaan ole haettu mitään erikoista, turhista kuorrutuksista puhumattakaan. Yhä Midnight Oilin huipputyönä pidettävän, vuonna 1987 ilmestyneen Diesel And Dustin ja sitä seuranneen Blue Sky Miningin tuottanut Warne Livesey on palannut studioon Midnight Oilin avuksi piiskaten bändiä paikoin jopa punkhenkiseen ärhäkkyyteen.

Itse Capricornian akustinen intro palauttaa melodiallaan mieleen Eurythmicsin Thorn In My Siden ja Luritja Wayn Midnight Oil toteuttaa likimain unplugged-tyyliin. Intialaisittain maustetun Tone Poemin sävelkulkua on vaikea uskoa tahattomaksi kumarrukseksi Diesel And Dustin suurimmalle hitille Beds Are Burningille. Napakasti iskevä kitarakuvio kuljettaa Mosquito Marchia reilusti marssivauhtia nopeammin.

Takavuosina voimakkaita yhteiskunnallisista kannanottoja harrastanut yhtye ei ole Capricornialla kaikkein kriittisimmillään. Keski-ikäistyminen oikeuttaa katsomaan myös taakseen. Levynsä bonusraidoilla Kiss That Girlillä ja Creamin Disraeli Gears -albumin pöhkösti päättäneestä Mother's Lamentista muistuttavalla puoliksi lausutulla hupailulla Pub With No Beer Midnight Oil heittäytyy suorastaan kevytmieliseksi.