On aina kivaa pohtia, mistä vaikutteista popyhtye on sointinsa uuttanut. Vielä kivempaa – ja paljon harvinaisempaa – on, ettei siinä onnistu. Niin kuin minulle kävi Morleyn kanssa. Oululaisviisikon kolmas albumi nappasi heti otteeseensa kuulostamalla vain Morleyltä.
Jos haluaisi helpolla päästä, niin tyyliä voisi kuvata indierockiksi ja sitä se teknisesti ottaen onkin, mutta eipä se sisällöstä paljon kerro. Soundi on samalla kertaa sekä kotikutoinen että professionaali. Äänityksen on hoitanut Svenska Grammofon Studiolla muun muassa Soundtrack Of Our Livesin ja Silverbullitin kanssa työskennellyt Hans Olsson Brookes. Tuotanto on silti merkitty laulaja-kosketinsoittaja Pentti Amorelle, joka tekee biisit, ja cooleja harmonioita tihkuvat sovitukset hänelle kitaristi-multimies Lebu Tsernobylin (jumpe, mitä nimiä) kanssa.
Koskettimilla on näissä lauluissa ainakin yhtä suuri rooli kuin kitaroilla. Sekä sovitukset että melodiat kertovat henkilökohtaisesta, useamman vuosikymmenen kattavasta näkemyksestä. Tunnelmia ei voi näppärästi naulata yhdellä adjektiivilla, ellei ehkä mystisellä, mutta salaperäisyydessä ei ole mitään pinnistettyä eikä alleviivaavaa. Hienoa ja hienovaraista meininkiä!