Seuraavan sukupolven ihailijat ovat kirjoittaneet levyllisen materiaalia Jane Birkinille ja kaksi Marianne Faithfullille. Nyt Nancy Sinatrakaan ei ole kehdannut kieltäytyä kunnioittavalta eleeltä. Ja tällä kertaa hyvä niin, vaikka 60-luvun Lee Hazlewood -kimppojen paheellinen herkkyys onkin oma lukunsa.
Nykyään Nancy asuu Morrisseyn naapurina Hollywoodissa ja levyttää hänen naftaliinista kaivamalleen labelille. Mozzerin keväiseltä You Are The Quarry -paluulevyltä lainattuun Let Me Kiss You -balladiin Frankin raikulitytär ei saa suurta paloa, ja vielä pahemmin menee metsään Jon Spencer -duetto Ain't No Easy Way. Kuin suoraan hammaslääkäristä tulevan tai suu täynnä läskisoosia laulavan Spencerin osuus liukuu pahasti parodian puolelle.
Muuten levy on yllättävänkin täysipainoinen. Calexicon kanssa äänitetyssä mariachipopissa on lämmintä hehkua ja etenkin Jarvis Cocker tuntuu ottaneen kirjoitushaasteen tosissaan. Myös Steven Van Zandtin vanhahtavasti rullaava Baby Please Don't Go ja Thurston Mooren lälläreistä hätäpissat irrottava Momma's Boy ovat moitteettomia työnäytteitä. Bonon ja The Edgen cocktail-tyylittely Two Shots Of Happy, One Shot Of Sad olisi sopinut paremmin isä-Frankin tulkittavaksii – kuten se oli aiottukin.
NANCY SINATRA: Nancy Sinatra
Arvio julkaistu Soundissa 09/2004.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Seuraavan sukupolven ihailijat ovat kirjoittaneet levyllisen materiaalia Jane Birkinille ja kaksi Marianne Faithfullille. Nyt Nancy Sinatrakaan ei ole kehdannut kieltäytyä kunnioittavalta eleeltä. Ja tällä kertaa hyvä niin, vaikka 60-luvun Lee Hazlewood -kimppojen paheellinen herkkyys onkin oma lukunsa.
Arvio
NANCY SINATRA
Nancy Sinatra
Attack
Nancy Sinatra
Attack