Neurosisin brutaalisti lanaava jyräys on fiksulla tavalla omaleimaista, sillä siitä ei kuulu tietoinen erikoisuuden tavoittelu. Neurosis vääntää aitoa luomuhörhöilyä ja musiikista löytyy syvyyttä aivan eri tavalla kuin vaihtoehtoisuudellaan meuhkaavien normibändien tarjouksista. Erottuakseen porukasta ei välttämättä tarvitse lävistää päätään ja kiveksiään rautaesineillä tai pukeutua kiiltäviin verkkareihin.
Times Of Grace on kuin hitaasti purkautuva tulivuori. Purkauksen kestäessä paine kasvaa lähes sietämättömiin mittoihin, mutta varsinaista vauhdikasta laava-aaltoa ei koskaan tule. Neurosisin doomin voima perustuu juuri tuohon paineeseen, jonka se loihtii lähes kymmenminuuttisiin biiseihinsä älykkäillä rakenteilla. Perinteisellä laulumallilla ei ole juuri mitään tekemistä Neurosisin sikaraskaan doomin ennalta-arvaamattomissa mutkissa. Muutoksia rakennellaan kiirettömästi, mutta aina ne pääsevät yllättämään. Järisyttävin kikka on pari kertaa käytetty hiljaisen venyttelykohdan lopettava yllätysisku nostetuilla volyymeilla.
