NICK LOWE: The Convincer

Charmikkaasti harmaantunut pop-mestari on tehnyt jo kahden albumin ajan itsensä ja keski-ikäistyneen yleisönsä näköistä musiikkia, joka nojaa vahvasti popmusiikin perinteisiin ja on kaikkea muuta kuin trendikästä. Enimmäkseen peruskvartetilla toteutetut biisit valloittavat pienimuotoisella otteellaan, josta erityisesti Geraint Watkinsin urut nousevat aika ajoin esiin värisyttävin seurauksin.
The Impossible Birdillä 1994 alkaneen trilogian päätösosalla Lowe kuulostaa yhä siltä kuin joku nainen olisi puukottanut häntä sydänalaan. Mies purkaa tuntojaan koskettavuudella, jota vastaan on turha pullikoida. Vaikka laulut voi osin laskea kaljatuoppiin itkemisosastoon, ne on toteutettu äärimmäisellä herkkyydellä ja tyylitajulla.
Lately I´ve Let Things Slide nostaa hattua countryn parista tutuille "sen jälkeen kun hän lähti asiat eivät ole olleet ennallaan" -lauluille. Niin perusbritti kuin Lowe onkin, hänen maisemansa siirtyvät sujuvasti suuren veden taa intiaanikuningattarien ja kaupungin rähjäkorttelien pariin. Autenttisinta americanaa edustaa levyn ainoa ripeämpitempoinen, joskin silti myös melankolinen Has She Got A Friend? jonka kuka tahansa countrytähti voisi tulkita suoraan tämän taustan päälle vakuuttavin tuloksin.
Lowen nerokkuus on siinä, että hän osaa ammentaa hyödykseen palasia popin aarrekammiosta jopa siinä määrin, että kuulijaa tuppaa välillä hymyilyttämään, mutta lopputulos on kuitenkin jäljittelemätöntä Nick Lowea. Aivan kuin irvaillakseen asialla mies tulkitsee levyllä minulle tuntemattoman cover-palan Only A Fool Breaks His Own Heart, joka myötäilee viehkon vinksahtaneesti Let It Be Me -standardia.
The Convincer päättää hienon tunnetrilogian keski-ikäisen brittiherrasmiehen arvokkuudella.