OUTKAST: Stankonia

Bitches Brew´n julkaisun aikoihin, kun toimittajilla oli jostakin syystä vielä tapana hehkuttaa musiikin kuin musiikin olevan aikaansa edellä, Miles Davis totesi, että hän ainakin olisi paljon mieluummin kiinni tässä hetkessä kuin askeleenkaan edellä. Kukapa ei haluaisi elää kiinni hetkessä? Bitches Brew ja vuosi 1969 symboloivat monelle juuri hetkeen tarttumista ja kokeilunhalua.
Kun OutKastin levy-yhtiö julkaisi ensimmäiset Stankonia -tiedotteet joskus loppukesästä, oli helppoa olla hauska toteamalla bändin tulevan jostakin 60- ja 70-luvun välimaastosta renessanssi-lookinsa kanssa. Jotakin oli meneillään. Big Boi – ja Daddy Fat Sax -nimilläkin tunnettu Antwan Patton kertoi toimittajille kuunnelleensa yksinomaan vanhoja James Brown -kiekkoja monta kuukautta yhtä soittoa, mikä tosin ei ole kovin tavatonta afroamerikkalaisen musiikin piirissä. Siitä huolimatta yleisö näytti huolestuvan yhtälöstä, jonka uudet lehdistökuvat ja Brown muodostivat. Ryhtyisikö OutKast retroilemaan? Likaisessa etelässä näytti olevan jotakin mätää.
B.O.B.:n esikuuntelun jälkeen bändin taas raportoitiin uponneen jonkin d´n´b-hybridin syövereihin. Väite oli tietysti tyhjää täynnä; seuraavaksi netissä oli mahdollista kuulla näytteitä klassisella singalong -kertosäkeellä varustetusta biisistä, joka oli melkoinen vastakohta Bombs Over Baghdadille. Kappale oli tietysti Ms. Jackson. Andre 3000 ja Big Boi eivät tyytyneet venyttämään vanhaa konseptia äärimmilleen, vaan rakensivat saman tien uuden ilman välivaiheita tai siltoja. Stank-on-ya ei ole loppujen lopuksi yhtään lähempänä loistavan Aqueminin eklektistä linjaa kuin ATliensin spaced out -funkia tai Southernplayan tiukkuuttakaan. Se on täysin oma lukunsa.
Stankonia repii vanhan OutKastin rippeetkin uusiin ulottuvuuksiin maan yläpuolelle. Kast ja Organized Noize voivat huoletta potkaista biisinsä käyntiin naurettavan monotonisella biitillä, tuoda sisään sähköbasson ja skitan, runoilla, laulaa kuin Sly ja Prince, antaa urkujen ujeltaa ja tehdä sitä, minkä vuoksi bändiä rakastetaan eli rankkaa hip hoppia, jossa on syvyyttä. Kysyttäessä Andre 3000 kertoi Stankonian olevan mielentila seitsemän valovuoden päässä. Itse en ole asiasta saletti, mutta funkia Stankonia on. Se on myös tupla-platinaa ja vuoden ylivoimaisesti parhaita levyjä. Ennen kaikkea Stankonia on virstanpylväs OutKastille, jonka voitokas diskografia hakee vertaistaan hip hopin piirissä.
Stankonia on ajankohtainen juuri nyt. Se lainaa rankasti vuosien takaa ja vie pelin eteenpäin – jos mahdollista – vielä senkin edestä. Mos Def totesi pari vuotta sitten Fear Not Of Man -raidallaan, että jos haluaa tietää, miten hip hopilla menee, täytyy kysyä itseltään samaa saadakseen vastauksen. Jos Stankonian toteuttaminen oli vuonna 2000 yleensä mahdollista, on hip hopilla vielä mahdollisuutensa missä mielessä tahansa. Niin kauan kuin Big Boilla ja Andrella menee hyvin, menee hip hopilla hyvin.