PANSSARIJUNA: Lihaperunasoselaatikkoportaat

PANSSARIJUNA
Lihaperunasoselaatikkoportaat
Äänetön

Huumorimusiikin ja hauskan musiikin välinen ero on merkittävä. Kun humoristi menee nakkikioskille, hän tilaa lihiksen munalla ja kokiksen rahalla. Tai pukeutuu Juha Miedoksi. Tai tekee jotain muuta ennalta-arvattavaa ja merkityksetöntä. Hauskuus sen sijaan syntyy jostain muusta, siellä, missä vilpittömyys yhdistyy traagisiin ja yllättäviin tapahtumiin ilman, että sankari ymmärtää, miksi hänelle nauretaan.

Huimista keikoistaan tuttu, Jussi Karmalan ohjastama Panssarijuna esittää traumabluesia, jossa lofi-soundit ja rempseä pelimannimeno yhdistyvät absurdeihin tarinoihin ja yllättäviin sanavalintoihin. Jostain syystä mieleen tulee O Brother, Where Art Thou? -elokuvasta tuttu The Soggy Bottom Boys, tosin sen nyrjähtänyt, suomalaiskansallinen versio. Ja voi pojat, miten hauskaa musiikkia yhtye tekeekään!

Lihaperunasoselaatikkoportaat on luonnollinen jatko Panssarijunan ensimmäiselle levylle Haistoin kerran näätää. Kitara, banjo, pyykkilauta ja kaljatölkkikassi soivat, huuliharppu viheltää ja Karmala tuuttaa kireällä äänellään tarinoita hulluista, epänormaaleista ja alkoholisoituneista ihmisistä. Temppuja ei ole monta, mutta ne vähät iskevät lujaa.

Oikeassa tilanteessa tämä on täydellinen levy, väärässä paikassa katastrofi.