Musiikillisesti Panssarijunaa voi pitää hyvinkin juurevana rock-kantri-blues -veturina, mutta valikoitujen temaattisten elementtien käyttö estottomissa ralleissa häivyttää lähes täysin yhteydet siihen maaperään, josta kyseiset juuret on kiskaistu. Niinpä Panssarijunalla on ihan oma ratapihansa, jolla pyöriä rempseän arkiabsurdisminsa ja pelimannipartion soitinarsenaalinsa kanssa. Bändin suosima rehevä rytke tekee kappaleiden traagisistakin ihmissuhdetarinoista hyvin lohdullista ja hupaisaa ulostulon juhlaa. Jussi Karmalan kiekumat tilitykset tekevät pilalle menevästä rakkaudesta, särkyvistä unelmista ja kostohankkeista vastustamattoman hilpeää burleskia.
Sanoitukset ovat nokkelasti ja purevasti sitä, mitä ovat, joten sävelmät ja soitannot on sovitettu niihin ilahduttavan hyvin. Esimerkiksi Jimmy Reed -sovellus (Baby What You Want Me To Do) käynnistää omaperäisesti Ylöspäin alaspäin -kipaleen ja kansanballadin tapaan sävelletty Konekivääri toimii napakasti svengaavan banjokompin kuljetuksella. Ryyppääminen ja valitut siveettömyydet värittävät väistämättä elämöintiä, mutta niitäkään ei viljellä keskenkasvuisen tirskahtelun toivossa.
