Levyarvio: Rienauksen aika on ohi? Panssarijuna teki yllättävän tyylipäivityksen

Panssarijuna
Voiko tähän kuolla
Joteskii Groteskii

Panssarijunan antimuusikkous on ollut aina niin performatiivista, ettei yhtyeen kokonaischarmi ole tahtonut tarttua nauhalle millään. Tätä taustaa vasten nelikon kulku kohti perinteisempää bändisoundia on helppo ymmärtää. Monet yhtyeen musiikilliset kompromissit ovat itse asiassa olleet liikkumavaran päättäväistä laajentamista.

Voiko tähän kuolla vie Panssarijunan kuitenkin jo odottamattoman kauas ydinolemuksestaan. Brutaalin bardismin sijasta levyä leimaavat selkeäpiirteinen soitanta, vivahteikkaasti käsitellyt kitarat sekä tarkkalinjaiset sävellykset. Jussi Karmalan laulannassakin on entistä sovittelevampi sävy, aivan kuin hän tahtoisi pikemminkin vedota kuin rienata.

Uudenlainen ilmaisu saa yhtyeen kuulostamaan aiempaa läheisemmältä, mutta se myös paljastaa heikkoudet armotta. Ihmisyyden suojaamattomiin kohtiin tähdätty huumori taipuu liian usein arkiseksi pikkunokkeluudeksi, ja yhtyeen oma ääni välittyy musiikista entistä heikommin. Latteimmillaan Voiko tähän kuolla kuulostaa olennaisimman sisällön hukanneelta Limonadi Elohopean jäljittelyltä.

Levyn ristiriitaisuus käy epäilemättä yksiin yhtyeen tavoitteiden kanssa. Samalla Panssarijuna ajautuu kuitenkin pelottavan lähelle pistettä, jossa provokatiivisuus on vain sisällöttömyyden väkinäistä peittelyä.