PARADISE LOST: Paradise Lost

Arvio julkaistu Soundissa 03/2005.
Kirjoittanut: Nalle Österman.
Kymmenettä studioalbumiaan juhlistaakseen on pitkän linjan brittiviisikko nimennyt uusimman levynsä omaperäisesti itsensä mukaan. Yhtä luovasti oli nimetty bändin viisitoista vuotta sitten ilmestynyt debyytti Lost Paradise.

Arvio

PARADISE LOST
Paradise Lost
GUN

Kymmenettä studioalbumiaan juhlistaakseen on pitkän linjan brittiviisikko nimennyt uusimman levynsä omaperäisesti itsensä mukaan. Yhtä luovasti oli nimetty bändin viisitoista vuotta sitten ilmestynyt debyytti Lost Paradise.

Vuonna 2002 ilmestynyt Symbol Of Life oli vahva näyttö parin ponnettomamman esityksen jälkeen. Edeltäjäänsä verrattuna Paradise Lost on vaikeampi tapaus, eikä levy tahdo avautua useammankaan kuuntelukerran jälkeen. Mutta onko vika kuulijassa vai yhtyeessä? Tuntuu siltä, että kappaleet muodostuvat yhteen sopimattomista osista. Hyvää melodiaa seuraa umpisurkea riffi tai muuten hienoa kappaletta kelvoton kertosäe. Ja miksi turhan monet Nick Holmesin laulumelodioista kuulostavat liiallisen autotunen käytöllä pilatuilta? Hyviä ideoita levyltä löytyy rutkasti, mutta toteutus tökkii. Siksi albumilta ei voi nimetä ainuttakaan ehjää kappaletta.

Paradise Lost on ilmeisesti toivonut, että nimeämällä albumin bändin mukaan, summaisi se kokonaisvaltaisesti yhtyeen uran huippuhetket ja olisi komean uran yksien kansien väliin mahduttava merkkiteos. Tässä yrityksessä viisikko on onnistunut vain puoliksi, sillä Paradise Lost tuo One Secondin ja Iconin kaltaisten merkkiteosten vastapainoksi valitettavasti mieleen myös Hostin ja Believe In Nothingin kaltaiset mitäänsanomattomuudet. Tästä syystä loppuarvosanaksi muodostuu keskiarvo edellä mainituista levyistä. 

Lisää luettavaa