PARADISE LOST: Believe In Nothing

PARADISE LOST
Believe In Nothing
EMI

Paradise Lostia syytettiin kahden edellislevynsä jälkeen maidensa myymisestä, omille kintuilleen kusemisesta ja ties minkä bändien matkimisesta. One Secondilla ja Hostilla Lost kuitenkin kehittyi haluamaansa suuntaan huudoista piittaamatta ja säilytti kaikesta huolimatta identiteettinsä tehden oman näköistään musiikkia, vaikka tyyli vaihtuikin. Liekö painostus ollut sittenkin liian kovaa, kun ennen Believe In Nothingia alkoi kuulua viestejä, joiden mukaan Paradise Lost astuu askeleen taaksepäin ja palauttaa hevimmän otteensa.
Todelliset vaikeudet alkavat vasta nyt, kun ns. paluu on kaikkien kuultavissa. Kitaroita on enemmän kuin Hostilla, mutta Believe In Nothing ei tosiaan ole raskaampi kuin edeltäjänsä. Siltä puuttuu kokonaan Hostin niin painostavaksi tehnyt tuskaisuus. Toivotaan todella, että Paradise Lostin heput ovat yksityiselämässään iloisempia kuin koskaan, mutta tämän bändin levy ei kuullosta miltään ilman totaalista itsensä nurkkaan ajamista ja säälissä rypemistä.
Kun Hostin elektronisempi tutkiskelu on osittain sivuutettu, syy kevyeen musiikkiin häviää. Vaikka bändin väitetään tulevan kuulijoitaan vastaan, se on nyt kauempana lähtökuopistaan kuin koskaan aikaisemmin. Gregor Mackintoshin tämänkertaiset sävellykset eivät pysty vangitsemaan Nick Holmesin itsesäälisanoja riittävän vahvaan kuosiin. Painostavalta tunnelmalta, Hostin raskauden luojalta, putoaa pohja. Laulumelodiatkin ovat tyhjiä. Believe In Nothing ei puhuttele millään tasolla.
Turhaan huhuilee Holmes, että "Look at me now", kun musiikki kuulostaa minkä tahansa MTV:llä hymyilevän poppisbändin taustoilta. Se ei pue bändiä ollenkaan. Jos tällaisesta musiikista myöntää pitävänsä, saattaa joutua koulukiusauksen uhriksi.