Pink eli Alecia Beth Moore on tullut tutuksi lähinnä energisestä habituksestaan ja ikuisesta vihaisen nuoren naisen imagostaan. Viha on nyt vaihtunut kaipaukseen, sillä Pink on eronnut. Funhouse ei ehkä ole maailman tyylikkäin erolevy, mutta se on ehdottomasti Pinkin itsetietoisin albumikokonaisuus tähän saakka.
Nimi Funhouse on kenties ironiaa, sillä levy on tunnelmaltaan synkkä ja surumielinen. Bilebiisejä ei juuri ole mukana, ja muutenkin iloinen poljento on vaihtunut paatokselliseen avautumiseen. Pinkin bluesvivahteinen ääni istuu erinomaisesti tämänkaltaiseen materiaaliin, vaikka kontrasti itseriittoisen energiapakkauksen ja herkän naisolennon välillä tuntuu ajoittain hieman ontuvan.
Levyn kappalemateriaali on kokonaisuutena jokseenkin sekavaa, sillä sävellykseen on osallistunut kymmenkunta eri biisintekijää. Yhteistä nimittäjää ei aina tunnu löytyvän, mikä on vaarana, kun kappaleita tilataan sieltä sun täältä. Parhaimmillaan homma luistaa hyvin, heikoimmillaan taas ailahtelu on häiritsevää.
Surullinen Pink ei valitettavasti ole niin mielenkiintoinen kuin vihainen Pink.