Pintandwefall ei varmistele – Uusi levy etsii ja löytää sattumanvaraisella logiikalla

Arvio julkaistu Soundissa 1/2017.
Kirjoittanut: Hannu Linkola.

Arvio

Pintandwefall
Red And Blue Baby
Svart

Kas. Luulin Pintandwefallin jääneen jäsentensä sooloprojektien jalkoihin, mutta tuoltapa naamiokasvoinen nelikko jälleen karauttaa päätöntä merenalaistarinaa laulaen. Riemu tarttuu välittömästi. Nämä neljä ratsastajaa ovat aina tervetulleita kotiini.

Risto Ylihärsilän kanssa hissukseen työstetty Red And Blue Baby on jonkinlaista paluuta perusasioihin. Siinä missä edellinen pitkäsoitto, Be My Baby (2013), esitteli Pintandwefallin suorastaan mietteliäänä, nojaa uutukainen teräviin riffeihin ja nuhruiseen soundiin. Levyllä ei ole kuitenkaan varmistelun makua, niin tiiviisti kuin yhtye ydinosaamiseensa tukeutuukin. Pikemminkin albumi on täynnä tuttua löytämisen ja heittäytymisen iloa, ripauksella rutiinia höystettynä.

Pintandwefallin maailma on samanaikaisesti sattumanvarainen mutta looginen. Yhtye poukkoilee hellivistä melodioista ärsytyksen rajalle vietyyn kiljahteluun, mutta tietää koko ajan mitä kappaleet vaativat tai kestävät. Levyn lumovoima syntyykin jälleen kerran epämukavuuden ja välittömän mielihyvän välisestä jännitteestä. Red And Blue Baby aukeaa vasta, kun heittää estot nurkkaan ja hyväksyy leikin osaksi taidetta.

Niinpä olennaista ei ole vieläkään se, miten hyviä tai ehyitä kappaleet pohjimmiltaan ovat. Olennaista on se, miten musiikkia lähestytään, miten se nähdään. Hölmöys on välillä viisautta, baby.

Lisää luettavaa