PINTANDWEFALL: Hong Kong, Baby

Arvio julkaistu Soundissa 1/2009.
Kirjoittanut: Tero Alanko.

Syksyllä 2007 ilmestyneellä Wow, What Was That, Baby?

Arvio

PINTANDWEFALL
Hong Kong, Baby
GAEA

Syksyllä 2007 ilmestyneellä Wow, What Was That, Baby? -debyytillä vallaton ja välinpitämätön Pintandwefall teki asioita, joita samassa tilanteessa olleet pojat eivät olisi kehdanneet. Yhtyeen häpeilemättömässä riemumielessä oli tarpeeksi ainesta kantamaan hauskoja ja herttaisia garagerocklauluja merihevosista, avaruusolennoista, Jack Whitesta ja muista olennaisuuksista.

Ensilevyn joidenkin kappaleiden ja esitysten kutsuminen primitiivisiksi olisi loukkaus luolamiehiä kohtaan. Räpellykset kuitenkin lähtivät sydämestä ja tarttuivat kuin purkka. Toisella albumilla on mukaan luikahtanut hieman harkintaakin, yritystä tehdä ”oikeaa rockia”. Silloin ainoa vaihtoehto on oppia kirjoittamaan valloittavia biisejä muutenkin kuin puolivahingossa.
Niukasti yli puolen tunnin yltävä Hong Kong, Baby on juuri sellainen levy, johon tekijät ovat tyytyväisiä. Eteenpäin on menty, kuten urheiluvalmentajat tapaavat sanoa. Se on kuitenkin vain toinen puoli totuudesta. Taas kerran tulee mieleen, että iskusävelmiä on vaikea kirjoittaa yrittämällä kirjoittaa iskusävelmiä. Nyt osumatarkkuus jää selvästi heikommaksi kuin esikoisella.

Vielä tällä kerralla Crazy, Cute, Dumb ja Tough Pint pääsevät luokalta, vaikka ”kehitys” onkin syönyt musiikin raikkautta ja railakkuutta. Kolmannella levyllä nelikon pitää oikeuttaa olemassaolonsa uudestaan, heidän täytyy esittää jotain uutta. Eikä naamioiden riisuminen silloin riitä.

Lisää luettavaa