Pintandwefall on oppinut vuosien varrella luottamaan enemmän itseensä eikä pelkää hurjiakaan äkkikäännöksiä. Pitkästä aikaa liikutaan kuitenkin myös yhtyeen omalla viittauksia vilisevällä varmuusalueella.
Kuudes levy kertoo nelikon yhteennivoutunutta tarinaa, jossa spontaani tekemisen meininki ja sen viehättävyys näyttelevät pääosaa. Risto Ylihärsilän hääriminen albumin tuotannon parissa kuuluu sopivasti. Monimuotoisten rock- ja popmaistiaisten keskellä heleä sinkkubiisi Ah-ah-ah luo vastustamattoman pehmeän äänimaiseman. Stemmalaulu on kuulunut aina ehdottomasti yhtyeen vahvuuksiin. Se on kuin raikas henkäys ajoilta, jolloin naiset lauloivat omalla äänellään kaihtaen keinotekoisuutta.
Persoonallisten laulutulkintojen lisäksi myös soitannossa on syvyyttä ja nostalgisia nyansseja. Syvällisen ei tarvitse silti toimia synonyymina aikuistumisriitille. Jo tavaramerkiksi muodostuneiden Zorro- naamioiden lisäksi mieltä ilahduttavat mainiot tekstit joissa pohditaan muun muassa enkeliterapiaa ja Dolly Partonin tatuointeja.
Paluulevyllään Pintandwefall näyttää, että kotikutoisuus on lopultakin se joka kannattaa. Myös garage rock on kauneimmillaan, kun kaasua annostellaan hillitysti.
