P.O.D.: Payable On Death

Menestyslevyn seuraajan tekeminen on aina verenpainetta nostattava tapahtuma. "Lähdetään tekemään ehjää suoritusta ja katsotaan mihin se riittää" -tyyppiset kommentit tuntuvat valjuilta, kun ylimääräisiä perhosia kuitenkin räplättää vatsassa ja levyn vastaanotto askarruttaa mieltä – varsinkin jos lähtökohtana niin on hirmuisia määriä myynyt levy kuin Satellite. P.O.D. käyttää lääkkeistä tavanomaisinta; se pitäytyy perusasioissa, nimeää levynkin bändin mukaan, eikä ota isoja riskejä. Eli hakee juuri sitä ehjää suoritusta.

P.O.D. tuntuu jäykistyneeltä, kuin seipään nielleeltä, kun biisit ovat niin perushuttua ettei sävyjä tunnu löytyvän, vaikka esimerkiksi Revolutionia akustisilla kitaroilla ja sumuisemmalla väliosalla korjaillaankin. Eikä soittopuoli muuksi muutu, sillä mieleenpainumattomia riffejä lohkotaan, basso myöryää minkä kerkeää ja biisit ovat yksiulotteista vaihtoehtotavaran ja uusiometallin virtaa. Jymäkkä rumpusoundi sentään herättää. Lisää väriä saadaan silloin, kun laulaja Sonny heittää peliin ohuita hip hop – ja reggae-viitteitä. Niin sileitä, ettei niillä ketään karkoteta, mutta kuitenkin niin selviä, että vokaalit nousevat koukukkaammiksi. Osa biiseistä on niin tönkköjä, ettei niitä pelasta edes hyvä laulanta eikä olekaan ihme, että muita selkeästi tarttuvampi Will You soi radioissa tämän levyn sinkkuna.

Mutta onhan Jah, P.O.D.:n nimitys Jumalasta, ollut niin laupias, ettei bändillä tämän levyn kanssa mitään hätää tule. Perussuorituksella pistesijoille, kuten niin monesti aikaisemminkin.