THE POLYPHONIC SPREE: The Fragile Army

Arvio julkaistu Soundissa 08/2007.
Kirjoittanut: Jarmo Vähähaka.

Tim DeLaughterin johtama 24-henkiseksi kutistunut (!) The Polyphonic Spree on laittanut kaavut naulaan ja pukeutuu nyt armeijahenkisiin mustiin asuihin. Valloittavan hypnoottista, alun perin demoksi tarkoitettua The Beginning Stages Of... -ensilevyä seurannut Together We’re Heavy oli samaa tavaraa makeammalla ja värikkäämmällä kuorrutteella.

Arvio

THE POLYPHONIC SPREE
The Fragile Army
Good Records

Tim DeLaughterin johtama 24-henkiseksi kutistunut (!) The Polyphonic Spree on laittanut kaavut naulaan ja pukeutuu nyt armeijahenkisiin mustiin asuihin. Valloittavan hypnoottista, alun perin demoksi tarkoitettua The Beginning Stages Of… -ensilevyä seurannut Together We’re Heavy oli samaa tavaraa makeammalla ja värikkäämmällä kuorrutteella. Kolmannelta levyltä olisi jo kaivannut hieman muutakin kuin pelkän ulkoisen muutoksen, vaikka hienoja hetkiä se sisältääkin.

Yhtye soi yhä komeasti, luottaen suurimmaksi osaksi valtaisaan äänivalliin, joka saadaan aikaan kymmenhenkisen kuoron ja monipuolisen soitinarsenaalin avulla. Luulisi sen antavan mahdollisuuksia yllätyksellisempiin ja rohkeampiin manöövereihin kuin mihin nyt on uskallettu ryhtyä.

Aiemmin niin aurinkoinen ja maailmaa syleilevä tekstimaailma on ottanut askeleen mustanpuhuvampaan suuntaan, ilmeisesti DeLaughterin kotimaan harjoittaman politiikan johdosta. Täydeksi pessimistiksi ei mies kuitenkaan heittäydy, vaan uskoo yhä yhdessä tekemisen mahdollisuuksiin ja voimaannuttavaan vaikutukseen. Tämä hauras armeija olisi kuitenkin tarvinnut tuekseen kovemman luokan ammuksia kuin johtajan sävelkynästä on tällä kertaa singahtanut.

Lisää luettavaa