PROGELAND: Gate To Fulfilled Fantasies

Arvio julkaistu Soundissa 11/2014.
Kirjoittanut: Ole Nerdrum.

Arvio

PROGELAND
Gate To Fulfilled Fantasies
Melodic Revolution

Gate To Fufilled Fantasies sisältää kahdeksan eeppistä sävellystä, joiden tunnelmallisuutta värittävät keskiaikaissävytteiset introt sekä välisoitot ja joiden parissa hääräilee etupäässä kosketinsoittaja Juha Kaski. Laulusolisti Tomi Murtomäellä on musiikin luonteeseen juuri sopivasti paatosta äänessään, ja ulosanti on muutenkin vakuuttavaa. Sanoituksissakin pysytään hyvän maun ja tolkullisen mielikuvituksen rajoissa. Vuosien tuoma varmuus kuuluu myös basisti/multi-instrumentalisti Petri ”Lemmy” Lindströmin, kitaristi Matias Kangasniemen ja rumpali Pasi Mannisen otteista. Dead Calm Waters, Solar Boat ja Under Ancient Skies välittävät kirkkaimmin Progelandin ilmaisun monipuolisuuden.

Keuruulainen Progeland on valmistellut jo useamman vuoden ensilevyään ja huolellinen työ on tuottanut tulosta. Hardrockin ja progen yhdistely sujuu vaivattomasti bändiltä, jolta on jo aiemmin pulpahtanut kappaleita nettiin ja jotka ovat soineet jopa valtamerten takaisillakin radiokanavilla. Bändi ilmoittaa suosikeikseen muiden muassa Rushin, Kansasin ja Deep Purplen. Viimeksi mainitun vaikutus on huomattavan korostunut Progelandissa ja luo kappaleisiin vankan kivijalan.

Mainitut nettikappaleet olisivat myös sopineet mainiosti levylle bonusraidoiksi, mutta hyvä näinkin.

Lisää luettavaa