QUEEN + PAUL RODGERS: The Cosmos Rocks

Arvio julkaistu Soundissa 10/2008.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Queenin ja laulajaveteraani Paul Rodgersin yllättävä yhteistyö on neljässä vuodessa johtanut maailmankiertueen kautta uuteen Queen-albumiin. Freddie Mercuryn kuoltua Queenin paluu tuntui yhtä mahdottomalta kuin The Rolling Stonesin jatkaminen ilman Mick Jaggeria.

Arvio

QUEEN + PAUL RODGERS
The Cosmos Rocks
Parlophone

Queenin ja laulajaveteraani Paul Rodgersin yllättävä yhteistyö on neljässä vuodessa johtanut maailmankiertueen kautta uuteen Queen-albumiin. Freddie Mercuryn kuoltua Queenin paluu tuntui yhtä mahdottomalta kuin The Rolling Stonesin jatkaminen ilman Mick Jaggeria. Mercuryn teatraalisuus ja surutta yliampuva showmiehen rooli oli jotain niin ainutlaatuista, että sen rinnalla Rodgersin bluesrockinen juurevuus vaikuttaa toiselta äärimmäisyydeltä.

Basisti John Deaconin luovutettua Queen on jykevää hardrockia luukuttava trio. Kuin Brian Mayn tähtitieteilyn kunniaksi nimetyn The Cosmos Rocksin kollektiivisesti väsätyssä materiaalissa on toki myös pehmeämmät hetkensä, mutta levyn ilme on silti suoraviivaisen rock.

Siellä täällä The Cosmos Rocksin raidoilta kurkkii menneisyyden haamuja. Albumin poikkeuksellisen lennokkaalla Cosmos Rockin’ -avauksella Brian May irrottelee rock’n’roll-kitaristina sydämensä kyllyydestä iskujensa muistuttaessa pikemminkin Freen All Right Now’sta kuin Queenistä. Sinänsä tarpeettomalla tilkalla We Will Rock Youta terästetty Still Burnin’ voisi olla niin Freetä kuin Bad Companyakin. Voodoolla Brian May tyylittelee epätyypillisen bluesisesti, mutta C-lebrity ei peittele sukulaisuuttaan Another One Bites The Dustiin.

Queen + Paul Rodgers on kaikessa odottamattomuudestaan vähintäänkin kohtuullisesti toimiva yhdistelmä. Mayllä, Rodgersilla ja Roger Taylorilla tuntuu olleen hauskaa The Cosmos Rocksia tehdessään. Albumin erikoispainokseen sisältyvän, kolme vuotta sitten Tokiossa tehdyn ja vanhoihin Queen-hitteihin painottuvan konserttitaltioinnin perusteella tämän olisi tosin voinut jo aavistaa.

Lisää luettavaa