THE RACONTEURS: Consolers Of The Lonely

THE RACONTEURS
Consolers Of The Lonely
XL Recordings

Joka paikkaan ehtivän Jack Whiten sivuprojektiksi mielletyn The Raconteursin toisen levyn ilmestyminen uutisoitiin hämmentävästi. Jäi mielikuva, että kyseessä olisi nopeasti kasattu jatko-osa kaksi vuotta sitten julkaistulle Broken Boy Soldiersille. Taidokasta hypetystä ja median manipulointia. Totuus on kuitenkin toinen, sillä Consolers Of The Lonely soi kiehtovan laaja-alaisesti ja on lähempänä amerikkalaisen rockin Sgt. Pepperiä kuin ylimalkaisesti hutaistua garage-retroa.

Tuskin olisi korrektia puhua vain Jack Whitesta The Raconteursin yhteydessä, mutta tätä on myös hyvin vaikeaa välttää. Kun levyn kaikki biisit, yhtä Terry Reid -coveria lukuunottamatta, ovat miehen käsialaa, on tämä maaginen sormenjälki tunnistettava ja tunnustettava. Tosin hattua kouraan on otettava myös Brendan Bensonin (kitara ja laulu), Jack Lawrencen (basso) ja Patrick Keelerin (rummut) kohdalla. Consolers Of The Lonelyllä fyysistyy sellainen tekemisen ilo ja innovaation valo, joka on mahdollista vain silloin, kun kaikki palaset todella loksahtelevat kohdillensa. The Raconteurs toimii Whitelle luovuuden alustana, jota hänen pääprojektinsa ei rajallisuutensa vuoksi voisi ehkä tarjota.

Dynaaminen, hyvin tuotettu ja radioystävällinenkin powerpop on Consolers Of The Lonelyn pyhä ydin. Tästä versoo sopivassa määrin bluesin ja bluegrassin makuisia sivuraitteja sekä psykedeelisiä rinnakkaismaailmoja kokonaisuutta maustamaan. Neljäntoista biisin paketissa ei ole juurikaan deletoitavaa. Kovasti on The White Stripesilla hommia, jos meinaa pistää paremmaksi.