Joskus aikojen alkuhämärissä kävimme vanhempieni lapsuudenystävien luona kylässä Iisalmesta Ouluun vievän tien varrella. Heidän pikkutyttönsä iski joka kerta tanssireleet niskaan ja esitti tuskallisen pitkään uusimpia satubaletissa opittuja piruetteja ja loikkia. Regina Spektorin uusin levy saa minut kiemurtelemaan samalla lailla kuin tuo pikkutyttö kauan aikaa sitten, kun Oulun alueraati vielä kokoontui ruotimaan poptaivaan tähtien tuotteita.
Kai näiden pienten pianovetoisten vinjettien olisi tarkoitus herättää sympatiaa ja tuulettaa kirjoittajansa viehättävän epämääräistä ontologista olemusta, mutta levy on enimmäkseen tekopirteä ja teennäinen.
Tuottajiksi levylle on haalittu kovia nimiä: Mike Elizondo, Jacknife Lee, Jeff Lynne ja David Kahne. Harmi, että Jeff Lynne, jonka loihtima soundimaailma on tästä joukosta ajoittain persoonallisin, ei ole saanut työstettäväkseen niitä muutamia sävellyksellisiä onnistumisia. Machine olisi voinut toimia hiukan paremmin Lynnen barokeissa sormissa kuin Elizondon aika tylsänä toteutuksena.
Kahnen tuottamassa Human Of The Yearissa kurotetaan kohti tarpeeksi eeppisiä sfäärejä kolmen minuutin korvilla, mutta sitten palataan tylsistelyyn. Ehkä tässäkin kohtaa Lynne olisi revitellyt paremmin. Dance Anthem Of The 80’s lupaili paljon nimensä perusteella, mutta osoittautui rasittavaksi renkutukseksi, jossa artistin ärsyttävistä laulumaneereista otetaan kaikki ”ilo” irti.
Levyn loppuun saavuttaessa alkavat pianoarpeggiot tulla korvista.
