Timo Tolkin johtaman Revolution Renaissancen edellinen levy Age Of Aquarius (2009) kävi kurkkimassa vähän muuallekin kuin hänen edellisessä yhtyeessään suosiman voimametallin ytimeen. Trinityllä asiat ovat toisin. Tolkki ilmoitti jo keväällä, että uusi levy on paluuta juurille, ja kieltämättä uutuus hehkuu miehen Stratovarius-vuosien aikana säveltämien biisien kaltaisia väkeviä ja perinteikkäämpiä metallikappaleita.
Tolkin tekemisiin on suhtauduttu hieman epäillen siitä lähtien, kun Stratovarius-sotkut alkoivat. Ulkomusiikilliset tekijät eivät ole syöneet ainakaan olennaisesti hänen kykyjään säveltäjänä ja soittajana. Avausraidan selvästi tarkoituksellinen kitaratulitus on todiste siitä, että Tolkki on edelleen eturivin kitaristi.
Trinity saa varmasti pyyhkeitä siitä, että levy ei ole selkeästi uudistushenkinen. Tolkin ei ole tarve tarkoituksella uudistua, koska mies näyttää pystyvän puristamaan siihen tuttuun ja turvalliseen sittenkin vivahteita, jotka kuulostavat tuoreilta ja ainutlaatuisilta.
Trinity on tämän bändin viimeinen levy, mutta tuskin Tolkin viimeinen. Levyn nimiraita, yli kymmenminuuttinen sävellys, on sen verran latautunutta tunteiden leiskuntaa, että miehellä on varmasti jäänyt jotain hampaankoloon.