ROBYN: Body Talk Pt.1

Arvio julkaistu Soundissa 6/2010.
Kirjoittanut: Timo Harjuniemi.

Kyllä, Robyn on se sama Robyn, joka lauloi muinoin 1990-luvulla: “Show me love/show me life/baby show me what it’s all about.”  Sittemmin ruotsalaispoppari on toki ehtinyt levyttää muutamankin albumin, siirtyä omalle Konichiwa-levymerkilleen ja kollaboroida muiden muassa Röyksoppin kanssa, mutta monen mielikuviin Robyn on varmasti pinttynyt nimeno

Arvio

ROBYN
Body Talk Pt.1
Konichiwa

Kyllä, Robyn on se sama Robyn, joka lauloi muinoin 1990-luvulla: “Show me love/show me life/baby show me what it’s all about.”  Sittemmin ruotsalaispoppari on toki ehtinyt levyttää muutamankin albumin, siirtyä omalle Konichiwa-levymerkilleen ja kollaboroida muiden muassa Röyksoppin kanssa, mutta monen mielikuviin Robyn on varmasti pinttynyt nimenomaan eurotanssittajana ja nostalgis-humoristisena ysärimuistona.

Body Talk Pt. 1 avaa albumisarjan, jonka Robyn on luvannut kasvavan tänä vuonna peräti trilogian mittoihin. Ajan vaateisiin huolella räätälöity, sopivan huoleton levy soi vetreänä ja parhaimmillaan hyvinkin mukaansatempaavana kollaasina, joka absorboi vaivatta niin dubstepia, electroa kuin hieman kitsiltä tuoksahtavaa danceakin. 

Vain kahdeksanraitaisen ja runsaan 30-minuuttisen levyn materiaalista puolet on priimaa. Fembot on juveniilin veikeä, kyberneettinen hassuttelu ja tuottajamagnaatti Diplon kanssa tehty briljantti dubilottelu Dancehall Queen kävelee genrekliseineen nuoralla, joka on pingotettu mauttoman hyväksikäytön ylle. Erinomaisiin hetkiinsä tiivistettynä ep:nä tämä olisi tähdellisempi tapaus.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa