Juurille palaaminen tuntuu olevan nykyään muotia. Sitä mieltä on ainakin sveitsiläinen Samael, joka on kertaheitolla jättänyt teollisuusmetallin sivummalle ja palannut alkuaikojen black metal -pohjaiseen raastamiseen.
Mekaanisen kylmät rumpukompit, infernaalinen laulu ja helisevät koskettimet tuovat mieleen Dimmu Borgirin 90-luvun äänitykset. Samael toki esiintyy maineelleen uskollisesti varsin täsmällisenä ja poliittisesti korrektina musiikillisena kokonaisuutena, eikä notkahda mauttomuuksiin tai kömpelyyksiin. Sävellyksien laadusta voi tietysti olla monta mieltä, mutta ei tässä nyt aivan itsekeskeisestä nostalgiatripistäkään puhuta. Sanottavaakin on, mutta jotenkin yltiöpäisen aggressiivinen vyörytys jättää alleen sen eteerisyyden ja tilan tunteen, joka on aiemmin ollut yksi dominoivia elementtejä Samaelin musiikissa.
Samaelin myyräntyö on kaikesta huolimatta tyylikästä ja hyvällä maulla tehtyä. Levy onkin ikään kuin suunnattu faneille, sillä muille sen vaikutelma jää hieman ympäripyöreäksi.