SAMAEL: Lux Mundi

Arvio julkaistu Soundissa 4/2011.
Kirjoittanut: Ville Sorvali.

Langennut enkeli Samael palasi toissa vuonna lähtöruutuun levyllään Above. Taannehtiva blackmetal-kokeilu jäi lyhyeksi. Lux Mundilla yhtye palaa niille toisille, Passagella (1996) löytyneille juurilleen.

Arvio

SAMAEL
Lux Mundi
Nuclear Blast

Langennut enkeli Samael palasi toissa vuonna lähtöruutuun levyllään Above. Taannehtiva blackmetal-kokeilu jäi lyhyeksi. Lux Mundilla yhtye palaa niille toisille, Passagella (1996) löytyneille juurilleen.

Tauko koneistetumman darkmetalin vaikutuspiiristä on nähtävästi tehnyt Samaelille vain hyvää, sillä yhtye ei ole aikoihin kuulostanut näin itsevarmalta. Lux Mundin kylmä, tiukan sotilaallinen ulosanti tuo alleviivatusti esille Samaelin vahvuudet. Biisimateriaalin ollessa kauttaaltaan vähintään siedettävää ovat heikkoudet jääneet tällä kertaa pöytälaatikkoon. Mother Night -puolislovarin ohella yhtyeelle tyypillisiä korniuksia ei levyltä löydy.

Musiikillisesti Lux Mundilla liikutaan Passagen jälkeisessä ajassa, mutta levyn mustanpuhuva tunnelma viistää tietyiltä osin jopa enemmän Ceremony Of Oppositesia (1994) kuin nyky-Samaelin tyyliä selkeämmin muovanneita levyjä. Lyijynraskas In The Deep huokuisi blackmetalia, vaikka kappaleessa ei yhtyeen nimeä mainittaisikaan.

Lux Mundi on tyylillisesti kompakti ja hallittu kokonaisuus – ehkä liiankin. Kun kaikki temput käytetään moneen kertaan, kuuntelukokemuksesta jää kaikesta hyvyydestä huolimatta hieman tasapaksu vaikutelma.

Lisää luettavaa