Tämä levy on jo monen maan myyntilistan top tenissä, joten siirtoa ei voi tuomita kaupallisesti vääräksi. Mutta taiteellisesti voi. Ei idea levyttää rockin ns. kitaraklassikoita uusiksi eri solistien kanssa ole täysin pöljä, mutta toteutus on. En sekuntiakaan usko, että Carlos itse diggaa tällaisesta kamasta. Tämä on urasiirto, joka huokuu epätoivoista sivuunjäämisen pelkoa.
Siitäkin voi keskustella, kuuluuko Def Leppardin Photograph (solistina American Idols -osallistuja Chris Daughtry) tai edes AC/DC:n Back In Black (Nas) samaan sarjaan kuin Hendrixin Little Wing (Joe Cocker) tai Creamin Sunshine Of Your Love (Matchbox 20:n Rob Thomas). Ärsyttävintä Guitar Heavenissa on kuitenkin sen ällöttävän puleerattu ja pöhöttynyt tuotanto, joka viime kädessä pilaa koko levyn. India.Arie laulaa ja Yo-Yo Ma selloilee ihan mukavasti George Harrisonin While My Guitar Gently Weepsissä, mutta rumpusoundi oksettaa. Enkä kauheasti näe järkeä vetää Zeppeliniä tai Stonesia periaatteessa alkuperäisellä sovituksella, vaikka Chris Cornell ja Scott Weiland homman ihan kivasti (tosiaankin) hoitavat.
Tämä on ”rajua rockia” suurille massoille, jotka eivät tajua siitä mitään.
