Salaperäisenä pysyttelevä Curtis Harding kohtaa pelkonsa soul-musiikin voimin ja hänen toinen soololevynsä onkin edeltäjäänsä Soul Power (2014) huomattavasti kypsempi, kekseliäämpi ja viimeistellympi. Se on seikkailukasta vintage soulia elektronisin viboin (tuottajana Danger Mouse) Curtisin tuhansien savukkeiden sorvaaman karhean äänen säestämänä. Tunteelliset tekstit ovat puhuttelevia sekä viihdyttäviä, Curtisin voimakas tulkinta on elementissään dramaattisissa retrosoul-lavasteissa.
Siinä, missä Hardingin ensimmäinen kokopitkä oli toki soljuvaa soulia, mutta hukkui valtavirtaan ja kärsi tavallisuudesta, tällä levyllä Curtis voittaa puolelleen – oma tunnistettava soundi on vihdoin löytynyt muodossa, joka kestää kuuntelukertoja. Hän vakuuttaa koko paketilla, musiikista todelliseen soul-miehen imagoon. Anekdoottihan kertoo, että Harding olisi saanut nimensä Mayfieldin mukaan, ja tämän esityksen perusteella uskon, ettei Curtis I panisi tätä tarinaa lainkaan pahakseen.
Kaikeksi onneksemme viimeaikaisten ikävien kuolinuutisten täyttämään nyky-soulin tyhjiöön on kovaa vauhtia matkalla Curtis Hardingin kaltaisia uusia sielukkaan musiikin kuninkaallisia.
