THE SOUNDTRACK OF OUR LIVES: Behind The Music

THE SOUNDTRACK OF OUR LIVES
Behind The Music
Telegram

Ainoa tapa lähestyä objektiivisuutta tässä levyarvostelijan arveluttavassa toimessa on olla tietoinen omasta subjektiivisuudestaan. Vielä reilumpaa olisi , jos arvostelijat aika ajoin kertoisivat julkisesti rajoituksistaan ja taipumuksistaan. Silloin rakkaat lukijat tietäisivät minkälaisen porukan kanssa ovat joutuneet tekemisiin ja voisivat asettaa arvostelut oikeisiin raameihin. Tämän levyn kohdalla haluan kertoa jotakin itsestäni. Ruotsalainen The Soundtrack Of Our Lives on noin neljän vuoden ajan ollut mielestäni maailman paras rock-yhtye (paras UUSI rock-yhtye). Olen siis kyseisen orkesterin fanaattinen ihailija – en YK:n lähettämä puolueeton tarkkailija. Nyt olen tullut ulos kaapista, tuntuu hyvältä ja voin siirtyä asiaan.
Legendaarisen Union Carbide Productionsin raunioista vuonna 1994 kohonnut SOOL on koko seitsenvuotisen olemassaolonsa ajan perustanut musiikkinsa historialle. Yhtyeen kolmas albumi Behind The Music ei tässä suhteessa muuta mitään: tätä bändiä ei voi ajatella ilman 1960-70-lukujen rockin muodostamaa kivijalkaa. Tämähän pätee melkein kaikkeen nykyrokkiin, mutta toisin kuin useimmat aikalaisensa, Ebbot Lundberg ja hänen psykedeeliset soturinsa tunnustavat velkansa rehdisti. The Beatles, The Kinks, Love, Neil Young, The Rolling Stones, Nick Drake, Detroit-rock ja muut oikeasti hyvät asiat ovat edelleen keskeisiä inspiraation lähteitä näille elämäni soundtrackin tekijöille. Soundtrack Of Our Livesin tapauksessa historiasta ammentaminen ei tarkoita lobotomian kaltaista pysähtyneisyyden tilaa, vaan jatkuvaa matkalla oloa.
Orkesterin esikoisalbumi Welcome To The Infant Freebase (1996) rakentui folk-balladien, melankolisen tajunnanlaajentamisen ja angstisen Stooges-rockin väliselle jännitteelle. Yhtyeen toisella albumilla Extended Revelation (1998) kelluttiin aika tasalämpöisessä psykedeelisessä vedessä. Nyt orkesteri on löytänyt miehekkään kitararockin ja herkemmän, popimman puolensa välisen tasapainon uljaalla tavalla.
Behind The Music lähtee liikkeelle astellen George Harrisonin aikanaan avaamaa idän tietä. Infa Riotin mystiseen tunnelmaan bändi sekoittaa tutut valttinsa: käsittämättömän komeasti soivat rollarikitarat, hämyisesti jytisevät rummut ja Ebbotin sielua säästämättömän laulun. Kappaleet virtaavat moodista toiseen vaivattomasti ja vähäeleisen rennosti. Sister Surroundin ja 21st Century Rip Offin Rollari-groovet vaihtuvat Broken Imaginary Timen brittihenkiseen katedraalipsykedeliaan. Tutut tajunnanvirtalyriikat viipyilevät aiempaa rohkeammin ihan puhtaissa balladifiiliksissä ja raita Nevermore paukauttaa tiskiin hienon lisäyllätyksen: SOOL on halutessaan mahtava pop-yhtye, jolla saattaisi olla hittipotentiaalia ihan normaalienkin ihmisten keskuudessa.
Useaan otteeseen levyn viidellätoista raidalla bändi nousee esikuviensa tasolle. Koskaan se ei tapahdu tylsämielisen kopioinnin, vaan aina soitannollisen ja emotionaalisen tinkimättömyyden kautta. Still Aging -kappaleen optimistisen järjettömyyden ja In Your Veinsin raastavan melankolian yhteisvaikutus pudottaa minut lopullisesti. Olen aseeton Soundtrack Of Our Livesin edessä. Ei auta mikään: iho menee kananlihalle, tippa tulee linssiin ja on pakko vetää pari Townshend-tuulimyllyä ilmakitaralla. Ihan sen kunniaksi, että satun diggaamaan maailman parasta bändiä.