Torniolaissyntyisen Suomen Tullin ensilevy Uuteen maailmaan (2012) oli jokseenkin hämmentävä laulukokoelma. Viisikon musiikki tuntui soljuvan keskelle meidän aikaamme kuin neitseellisyyttä suojelevan aikakoneen uumenista. Sama 1970-luvulle kallistuva toisaikaisuus ja nykyrockin genrejä hylkivä olemus leimaa myös Kolme kevättä -albumia.
Suomen Tulli on nimenomaan bändi, joka tulkitsee tyystin omakutoisella tavallaan laulaja ja kakkoskitaristi Sami Heikkilän tekemät biisit. Kun Kolme kevättä päästää kuulijansa Heikkilän vähäväristen tulkintojen yli, niin yhtyeen soitannollisesta luovuudesta nauttiminen helpottuu huomattavasti.
Kolme kevättä herää kohti kesää häpeämättömän hämyilevästi vanhakantaisesta progeilusta muistuttaen. Suomen Tullin musiikillinen intohimo ei näyttäydy niinkään ekstroverttinä kipinöintinä kuin jamitteluunkin taipuvaisena itsetutkiskeluna. Kappaleiden sovituksiin jätetään runsaasti sanatonta tilaa, jossa myös instrumentaatio saa tilaisuuden kasvaa. Päärooleja vetävät Sussu Ketolan koskettimet ja Mika Mustosen kitarointi saavat vierailijoiden toimesta seuraansa muun muassa viulua, selloa, saksofonia ja pedalsteeliä.
Kolme kevättä on ensimmäinen albumi, jonka soidessa tajuntaan pulpahtavat Liekin, Caravanin, Tabula Rasan ja jopa Kuusumun Profeetan kaltaiset nimet. Suomen Tulli ei siis ole suoriutunut eroon hämmentävyydestään.
