Kukkola on yksi Tornionlaakson uneliaista kylistä: Jurottavia taloja, lohkeillutta maalia, mesiangervon valtaamia niittyjä sekä ylpeyttään pidättelevää hiljaisuutta. Ja kaiken kiintopisteenä joki – raja ja side – koskeksi juoksettuneena.
Suomen Tullin kolmas levy kuulostaa syntypaikaltaan. Kukkolalaisen talon vintillä purkitettu albumi soi ajastaan irronneena pienoismaailmana, jossa nostalgia ei ole eskapismia vaan perusasioiden jäsentelyä. Tasavallan Presidentti, Dave Lindholm ja Yari lyövät levyllä kättä Liekin ja Kuusumun Profeetan kanssa, mutta Suomen Tulli määrittelee itse ne ehdot, joilla sukulaissielut kohtaavat.
Levyn sointi on samaan aikaan tuttu ja omaleimainen. Vahvimmin Suomen Tulli personoituu Sami Heikkilän pistävään ääneen, joka vie musiikin kiehtovalle epämukavuusalueelle, mutta pelaa hienosti yhteen muun bändin kanssa. Laulun rinnalla velloo lämmin ja omistautunut soitinmaailma. Vaikka orkesteri luo mielellään suurta äänikuvaa, pysyy se koko ajan tarkkana yksityiskohdille. Aivan kuin yhtye olisi olemassa ensisijaisesti tavoittaakseen kaikki sävellysten mahdollistamat nyanssit.
Juuri tässä Kukkola kohtaa maantieteelliset puitteensa. Levy on kuin mentaalinen piste, jonka läpi virtaa jotakin suurta, mutta joka käpertyy samalla omaan nurmettuneeseen kuplaansa. Ja hyvä näin. Tämä on musiikkia joka täyttää itse itsensä.