SUPERGRASS: Life On Other Planets

Jonkin aikaa hiljaiseloa viettänyt Supergrass tuntui välillä aivan kuin hävinneen Britannian popkartalta. Vaikka musiikki-ilmapiiri saarivaltiossa onkin The Strokesin inspiroimana nykyisin enemmän uptempo, on Supergrassin railakasta ja raikasta popsensibiliteettiä kaivattu. Tarttuvan rallin, ja niitähän tämä porukka osaa vääntää ahkerammin kuin Kassu Halonen pahamaineisia torttujaan, säveltäminen on melkoinen taito. Lennokas rallatus kun helposti käy väärällä tavalla kuumottamaan.

LOOP käynnistyy, ja myös loppuu, lyhyellä ja rauhallisella instrumentaalilla, mutta jo 20 sekunnin kohdalla käynnistyy tuttu pianon kilkatus ja kiekko pääsee kunnolla vauhtiin. Za on mainio avausraita Lennon-laulusoundeineen ja pulputtavine analogisyntetisaattoreineen. 70-luvun lopun Prophet 15 -syna onkin inspiroinut levyä niin mittavasti, että jopa yksi raidoista on nimetty sen mukaan. Life On Other Planetsin tuottanut Tony Hoffer (Beck, Air) on onnistunut työssään erinomaisesti. LOOP kuulostaa kauttaaltaan lämpöiseltä ja vaikka hienoihin sovituksiin on käytetty paljon tavaraa, ei lopputulos soundaa tukkoiselta vaan hengittää mallikkaasti. Samalla kaikesta huokuu, että Supergrass on tehnyt tätä inspiroituneena ja suurella riemulla.

Limited edition -singlenä julkaistu Never Done Nothing Like That Before on mahtava sekoitus vuotta 1977, 60-luvun psykedeliapoppia ja Blurin energisimpiä hetkiä. Ja kesto tietenkin reilusti alle kaksi minuuttia! T.Rex-maisella Seen The Lightilla kuullaan sekä lammasta että lintuja ja laulaja Gaz Coombes ehtii myös esittää lyhyen Elvis-imitaation. Evening Of The Day varastaa ensimmäisen lauseensa As Tears Goes Bysta ja loppuu puolentoista minuutin savuiseen jammailuun.

Levyn ´kakkospuolella´ intensiteetti aavistuksen laskee ja meno on jo liiankin perus-Grassia. Tilanne otetaan kuitenkin nopeasti haltuun jo aiemmin mainitulla, kauniisti leijuvalla Prophet 15 -raidalla. Viimeisenä kuultava Run tuo mukavasti mieleen Airin 10000 Hrz -albumin.

LOOPin hienoin hetki on samalla myös yksi vuoden parhaista kappaleista. Tuulen suhinalla ja korppien raakkumisella alkava Brecon Beacons on outo sekoitus takapotkuista kitaraa ja noidista kertovaa tekstiä. Laulun ilmapiiri on reippaasta rytmistä huolimatta pahaenteinen, taianomainen ja erittäin onnistunut. Sanoitus polkaisee mielikuvituksen huimaan laukkaan, kun tarinaa saa kuvittaa omassa päässä. Toivottavasti tästä ei tehdä videota!