SUPERGRASS: Supergrass

Supergrass on yhtye minun makuuni. Toisin kuin useimmat lajitoverinsa, vuosikymmenen puolivälissä esiintulleet brittibändit, Supergrass ei kuulosta siltä kuin bändin jäsenet olisivat nyyhkineet poikavuotensa isoveljen beatleskokoelman tahdittamina polkupyörävajan nurkilla, vaan henganneet rasvaisilla autotalleilla harjoittelemassa Keef – ja Jagger -eleitä keskikaljaa kekseliäämpien ainesten vauhdittamina.
Hektisen I Should Cocon ja kypsemmän, joskaan ei fiksumman, In It For the Money -albumin ansiosta odotukseni kolmannelta levyltä olivat niin korkealla, että myönnän ensi kuuleman jälkeen tunteneeni lievää pettymystä. Levyllä on tuttu Supergrass-sointi, jylläävä ja mukaansa kiskova, mutta kappaleet tuntuivat jotenkin muodottomilta. Kökköpsykedeliassa ei totisesti ole mitään vikaa, mutta minä odotan Supergrassin laittavan jytäämään, ei leijumaan sisäisissä sfääreissä.
Lantion kunnollinen ketkutus jää tällä levyllä vähiin, briljanttiin sinkkukappaleeseen Pumping On Your Stereo. Kärsivällinen kuuntelija kuitenkin palkitaan ja temmataan mukaan tällä kertaa hiukan haikealle ja surumieliselle Supergrass-tripille. Tätä levyä ei osaa kerran kuunneltuaan esittää suihkulle, mutta meininki on lopulta aika makea. Yksittäisiä hyviä kappaleitakin alkaa erottua, itse kiinnyin eniten hämäräperäiseen Maryyn.