SWALLOW THE SUN: The Morning Never Came

SWALLOW THE SUN
The Morning Never Came
Firebox

Muistelepa hetki, miltä tuntui kun kuulit ensimmäisen kerran My Dying Bridea. Pitkiä riutuvia biisejä, jotka saivat kylmät väreet laineilemaan pitkin selkää, valittavaa kalman kalpeaa laulua ja sitä yleistä tunnelmaa, ettei tällaista tee kukaan muu. Sitä tietoisuuden tunnetta, että nyt löytyi jotain mitä musiikissa olit pitkään kaivannut. Anatheman kolme ensimmäistä levyä antoivat ehkä samanlaista viimeistä voitelua lohduttomuudellaan ja sinisenmustan savun alta pilkistävällä häilyvällä toivonkipinällään. Vakuutuitko Cathedralin ensimmäisen levyn matelevasta maalailusta, jota et osannut ollenkaan odottaa?

My Dying Briden parhaat päivät ovat menneet, Anathema siirtyi tunnelmarockiin ja Cathedralin tyyli muuttui enemmän Black Sabbathin ja huumorin avulla kulkevaksi. Kelvollisia jatkajia tai näiden tyylien yhdistäjiä ei ole kuulunut, ei varsinkaan innostavia, uutta luovia ryhmiä. Jyväskylän Swallow The Sun on vastaus kaikkiin seuraavaa doomailevan metallin messiasta odottaviin kysymyksiin. Eikä sille riitä muiden apinointi, vaan se lisää kokonaisuuteen raastavan death metallisen laulun, kirpeät kitarasoolot ja valtameren lailla päälle hyökyvät temmonnostatukset. Ota tukeva ote hautakivestä, anna taivaan itkeä sadettaan kasvoillesi ja katsele ruskeina ja lohduttomina putoilevia lehtiä. Swallow The Sun on läsnä.

The Morning Never Camen alakulomarssia kuunnellessa tuntuu mahdottomalta, että tämän levyn rummut nauhoitettiin kahdeksassa tunnissa ja bassotkin yhdessä päivässä sellaisella tahdilla, että iltapäivällä ruvettiin jo hakemaan surullisen painostavaa kitarasoundia. Vaan niinhän se on, että parhaat asiat syntyvät puhtaasta luomisen ilosta, nopeasta aistien varassa toimimisesta.

Jos tältä levyltä joku asia välittyy, se on tuoreus ja salaisuuden valotus kaikelle kansalle. Osa biiseistä kestää lähes kymmenen minuuttia, mutta silti tuntuu tyhjältä kun ne häipyvät taustalle. Murinan seasta silloin tällöin nousevat puhtaat laulut hivelevät, doom-voittoiselle metallille epätavallisen näyttävät kitarasoolot tulevat riittävän harvoin ja riittävällä intensiteetillä ja sovitukset yleensäkin hämmentävät sujuvuudellaan.

Kaikki genrejohtajat kohtaavat lopulta voittajansa. Swallow The Sun on jo debyytillään parempi kuin My Dying Bride. Tuntuu helvetin hyvältä, että näin mykistävän tyylikäs bändi tulee Suomesta.