THE SWING: Towards The Sun

Kolmevuotiaan helsinkiläisbändin ensialbumilta löytyy kelvollista kitarapoppia. Towards The Sun on pitkälti samaa juurta kuin Lemonator keveimmillään, Egotrippi tai nasaalista laulusoundista eroon päässyt Poverty Stinks. Ja vaikka albumin julkaisseella indieyhtiöllä ei ehkä ole ollut resursseja – tai bändillä haluja – luoda The Swingille erityisen mehevää soundia, niin yhtyeen biisit pääsevät kyllä esiin näinkin.

Avausraita All The Time In The Worldin intron kitaran pitkä ääni johtaa hetkeksi harhaan muistuttaessaan Robert Frippin työskentelystä David Bowien Heroesilla, mutta välittömästi tämän jälkeen albumi asettuu suhteellisen miellyttävään uomaansa. Yhtye on tehnyt kevyen ja ilmavan levyn, jonka sointi ei ahdista eikä synnytä pakokauhua. Biisit pikemminkin rauhoittavat aivan kuin niinikään rauhallisesti ottava vokalisti Arto Kantola.

Albumi keinuu leppoisasti ja viimeistään Goodbyella myös levyn tuottaneen Kantolan fraseerauksen suomalaisuus tulee selvänä läpi. Biiseillään The Swingin vauhti ei ole läheskään niin kova kuin albuminsa kansikuvissa ja levy olisikin kaivannut lisää potkua ja särmää. Towards The Sun ei ole huono laulukokoelma, mutta sen yllätyksettömyys ja etenkin balladisimpien kappaleiden liki viihteellisen siistit sovitukset vääjäämättä harmittavat.