Kukaan ei tunnu olevan perillä siitä, miten tämä progeen retkahtanut raumalaissekstetti nimeää tuotoksensa, mutta käsittääkseni IV on uusin julkaisu sitten II-levyn (2006), joka ei nimestään huolimatta ollut yhtyeen toinen. Mitä sitten? Jos yhtyeen outous rajoittuisi nimiin, se toimisi aivan toisella tontilla eikä taiteilisi kantelein ja sähköhammasharjoin avaruusrokkia yleisölle, joka on musiikin valtavuuteen suhteutettuna mikroskooppinen.
IV on edeltäjästään poiketen instrumentaalinen ja kohtuullisesta mitastaan huolimatta suorastaan massiivinen teos, hienosti koordinoitu mutta kuulijalle raskas matka ei minnekään. Eksymiseen ei ole karttaa: raskaiden riffien ja osien sisäinen suoraviivaisuus saa tehdä tuhlailevasti tilaa kokonaisuuden mielivaltaiselta haiskahtavalle sommittelulle. Se muistuttaa valtavaa mosaiikkia; suurella resoluutiolla siinä ei ole mitään järkeä, eikä niin kauas voi kurkottaa, että kokonaisuus erottuisi.
Luotisuoran retkeily on ollut ainakin I-lp:stä (2005) lähtien samansukuista, mukaansatempaavaa mutkittelua, ja vaikka formaatti on vaihdellut maltillisesti, kokeilut tekstuurien ja kuvioinnin saralla saavat fraasiutuneeseen musiikkiin poikkeuksetta eloa.