1970-luvulla Ebba Grönin keulassa levytysuransa aloittanut Joakim Thåström on säilyttänyt asemansa ruotsalaisen rockin arvostettuna ikonina. Miehen tekemisiä on aina leimannut äärimmäinen ehdottomuus, mikä on ilmennyt niin artistisena kuin ulkoisenakin vakavuutena. Hymyyn ei ole löytynyt aihetta uudella albumillakaan.
Punkrockista selviydyttyään Thåström innostui koneiden käytöstä. Tämä trendi saavutti huippunsa Peace, Love & Pitbullsin armottomuudessa. Omalla nimellä julkaistuilla levyillä painotukset ovat vaihdelleet kitara- ja konevetoisuuden välillä. Nyt syntetisaattorit ja ohjelmointi ovat keskeisessä asemassa, mutta ne eivät saa äänimaisemassa ruhjovaa ylivaltaa. Hidastempoiset ja ilmeeltään surulliset sävellykset soivat perinteisimpien pop- tai rocklaulujen sijasta puoli-industriaalisina mantroina.
Vaikka Thåström näyttäytyy levyllä hymyttömänä, niin idealisminsa ei ole kokonaan kadonnut. Nimiraidan sotilaallisen hypnoottinen beat ja pianon iskut luovat painostavaa tunnelmaa, kun Thåström kehottaa aseistautumaan siivillä, laululla ja kaikella, mitä olet kaivannut ja mistä olet unelmoinut.
Smaken av dig on akustisine kitaroineen ja jousineen tässä seurassa kaunis laulu rakkaudesta ja kaipuusta. Sluta när jag vill tuo loppuun aavistuksen herkkyyttä. Suicide-pulssi, tukahdettu piano, miedot efektit ja Thåströmin koruton laulu yhdistyvät kansansävelmällisyyttä ja dylanisuutta henkiväksi kokonaisuudeksi.
