THÅSTRÖM: Mannen som blev en gris

Ismo Alangon ja Joakim Thåströmin urat 80-luvulla muistuttavat toisiaan hämmästyttävän paljon. Thåström oli kaksikymmentä vuotta sitten Ruotsin ylivoimaisesti suosituimman uuden aallon bändin Ebba Grönin laulusolisti. Vuonna 1983 hän koki asemansa kansansuosikkina niin kestämättömäksi, että piti perustaa uusi, marginaalisemman ryhmän bändi Imperiet. Muutamassa vuodessa tästä jälkimmäisestä kehkeytyi etenkin livenä niin vakuuttava ja energinen kukkolauma, että vastaava löytyi ainoastaan Itämeren toiselta rannalta eli Sielun Veljistä.

Miesten soolourat ovat sittemin kulkeneet eri teitä. Thåströmin soolotuotanto jäi 80-90 lukujen vaihteessa kahden levyn mittaiseksi, jonka jälkeen sudenosan 90-luvusta vei Peace, Love And Pitbullsin englanninkielinen industrialmyllytys. Thåström teki 1999 onnistuneen paluun ruotsinkieliseen, perinteisempään ilmaisuun Det är ni som e dom konstiga, det är jag som är normal -levyn myötä, joka palautti Thåströmin aseman oikeastaan ainoana Ruotsin 70-luvun punksukupolven rockikonina. Mannen som blev en gris jatkaa edeltäjänsä eväillä, mutta materiaali on tällä kertaa astetta heikompaa. Yllätyksetön ja tiukkapipoinen MC5/Stooges- toteutus pukkaa puuduttamaan muutaman biisin jälkeen. Ainoastaan single Höghussång sekä aloitusbiisi Släpp aldrig in dom vakuuttavat. Levyn äänimaailmaa hallitsevat puoliranteella soinnunvaihtoja esittelevät särökitarat. Albumin keskelle on sijoitettu yli 9-minuuttinen urkuproomu Kaospassageraren, jonka aikana ajatus karkailee väkisin parempihermoiseltakin kuulijalta.

Levyllä on kuitenkin ansionsakin. Tekstittäjänä Thåström on edelleen kovaa valuuttaa. Laulajana hän on peräti elämänsä kunnossa. Vaikka levy kulkee synkissä tunnelmissa, niin sen kuulee, että 45-vuotias Joakim nauttii laulamisesta äidinkielellään. Tämä Kööpenhaminassa asuva epäsosiaalinen taitelijasielu ei ole ilmeisesti pehmennyt pätkääkään. Kesän Ruotsin kiertue Hellacoptersin ja Kentin kanssa tarjonnee tämänkin levyn biiseistä kelpo versiot.