Throwdownista on lopultakin kehittynyt porukka, joka ammentaa aineksia musiikkiinsa tylymmän amerikkalaisen metallin perinteitä kunnioittaen, ei enää ryöstäen. Edellislevy Venom & Tears (2007) oli muuten toimiva hardcore-vaikutteisen metallin näyte, mutta Panteran avoin palvominen löi kapulaa rattaisiin. Philip Anselmo -tyylinen laulu ja panteramaisuus leimaavat edelleen, mutta nyt rautakuoren alta löytyy jotakin, jota voi sanoa Throwdownin omaksi olemukseksi. Tai sitten on yksinkertaisesti niin, että Panteran poismenosta on riittävän kauan pienen matkimisen anteeksiannolle.
Etelän soundin syvyyttä rutistetaan nyt mukavasti sekaan ja Deathlessillä se tarkoittaa hidastamista, groovaavampien osien lisäämistä, Corrosion Of Conformity -tyylisiä ratkaisuja ja ennen kaikkea malttia: koko ajan ei ole pakko mättää täysillä. Tapporiffiä tulee ja huuto lähtee, mutta melodisuutta on ujutettu mukaan niin kitaroilla kuin laulullakin, ja hardcoremaisuutta on onnistuneesti tiputettu taaemmas. Deathlessin parhaimmilla siivuilla Throwdown soi ensi kertaa niin vakuuttavasti, että marssia jenkkibändien eturiviin voi ruveta povailemaan.