TIAMAT: Prey

Tiamatin nokkamies Johan Edlund on vuosikaudet ollut metallin kentällä niitä harvinaisia tekijämiehiä, joiden puuhista on puuttunut lähes kokonaan ennalta-arvattavuus. Ennakolta on voinut korkeintaan miettiä, mihin suuntaan bändi jälleen menee. Uuden Prey-levyn kohdalla Edlund ehkä päästää koiran hieman helpommin veräjästä, sillä kiekolla on tallella edellisellä levyllä määriteltyjä suuntaviivoja.

Preystä syntyy helposti käsitys akustisesta levystä, sillä mukana on paljon pianoa ja akustista kitaraakin. Sävellykset jättävät äärettömän paljon tilaa omillekin ajatuksille. Ilmavuudessa onkin Preyn voima. Edlund ja hänen bändinsä pystyvät täyttämään tilan haurailla, leijuvilla melodioilla, joissa on perin lohduton perusvire.

Lohduttomuudesta huolimatta kappaleissa on paljon kaunista. Edlund on sanonut, että Prey on hänen henkilökohtaisin levynsä, ja tunnelmaa haistellessa näin varmasti onkin. Kappaleissa on raukeaa väkevyyttä, joka alleviivaa niissä esiteltävien Edlundin synkkien ajatusten virtaa.

Kokonaisuutena Prey on vangitseva kokemus. Biisien jopa äärimmäisyyksiin pyrkivä hitaus kietoo otteeseensa. Tiamat ei tarjoa niitä paria pakollista menopalaa, joista väen vängällä yritetään rakentaa hittejä. Preyllä on kysymys paljon kokonaisvaltaisemmasta tunnetilasta. Musiikin piirtämien mielikuvien herättämänä on helppoa tehdä tutkimusmatkaa myös oman mielensä syövereihin. Prey – samoin kuin edeltäjänsä – kasvaa vähitellen. Aluksi se ei paljasta salojaan juuri lainkaan, mutta vähitelle levy tarjoaa valon, jonka myötä alkaa kiehtova matka synkkien ajatusten äärelle.