TIMO TOLKKI’S AVALON: Angels Of The Apocalypse

TIMO TOLKKI'S AVALON
Angels Of The Apocalypse
Frontiers

Timo Tolkilla on riittänyt puuhaa Stratovariuksen jälkeenkin. Mies touhusi aikansa Revolution Renaissancen parissa, ja nyt Avalon-metalliooppera on edennyt toiseen vaiheeseensa. Kuten metallioopperoilla yleensä tapana on, tälläkin levyllä esiintyy suuri joukko metallialan osaajia. Laulajina ovat muun muassa Simone Simons, Floor Jansen, Elize Ryd, David DeFeis ja Fabio Lione. Soittopuolella ahkeroivat lisäksi entiset Stratovarius-jäsenet Tuomo Lassila ja Antti Ikonen.

Tolkin metallioopperan toinen jakso ei ole ooppera sanan varsinaisessa merkityksessä. Kappaleet ovat sävellyksinä varsin itsenäisiä ja pohjautuvat enimmäkseen voimametallin perinteeseen ilman merkittävämpiä viittauksia klassiseen musiikkiin. Tolkin sävellykset edustavat tuttua linjaa, jossa melodioiden rooli on erityisen vahva. Sovitustensa puolesta Tolkki on lähtenyt suoraviivaisille linjoille toisaalta varmaankin siksi, että sävellykset itsessään omaavat jo kaikki tarpeelliset vahvat elementit, jolloin ylimääräiset kommervenkit ovat tarpeettomia. Toisaalta ehkä siksi, että levy tavoittaa suurieleisen mahtipontisuuden sijasta maanläheisemmän tunnelman. Tämän johdosta levyä siivittää vahva kasarileima, jos kohta ovathan Tolkin juuret juuri 70- ja 80-lukujen hevissä. Myös vanha Stratovarius kummittelee muutamilla raidoilla yllättävänkin vahvasti, ja tavallaan tämä antaa oman säväyksensä kokonaisuuteen. Jokunen vuosi sitten Tolkin kitaratyöskentely nousi keskustelunaiheeksi, mutta tällä uudella levyllä hän ei ainakaan itse erityisesti alleviivaa rooliaan nimenomaan soolokitaristina. Kaiken kaikkiaan miehen metalliooppera onkin laskettu enemmän biisien ja laulajien harteille.

Angels Of The Apocalypsen kohdalla tuntuu siltä kuin käsillä olisi vielä viimeistelemätön miksaus, joka vaivaa lähinnä muutamia yksittäisiä lauluraitoja. Toivottavasti myyntiversioon mennessä asiat on korjattu.