Suomiträppii… Jos joskus vuosia sitten mietit, että Lil’ Jonia olisi kiva kuunnella, mutta et jaksanut niitä jatkuvia huutoja ja sitä, että aivoihin tulvi kuvia pimp cupeista ja foliolla vuoratuista hammasrivistöistä, on Tippa-T vastaus. Liljonismeista tältä levyltä löytyy vain Wot!-huuto, mutta mulle ei ikinä liian syvälliset jutut natsaa… Jos haluat levyltäsi lyyristä substanssia, ei kannata edes yrittää.
Tippa-T räppää vörkkimisestä, svägästä, liiveistä karkailevista nänneistä, loco-paskaa kestämättömistä muijista ja muista vastaavista. Levyllä on useita referenssejä siihen, miten Tippa-T ei ole ”liian diippi”.
Mutta tämä soundi ja energia ovat molemmat riemastuttavia: hyperaktiivisia haitsuja, 808-tyylisiä kivasti resonoivia bassareita, välillä snaret roiskivat kuin varpusparvi… Tippa-T:n flow on rytmisesti toimivaa, vaikka mies ei sanokaan juuri mitään. Aikaa on ja ehtiihän sitä asioita pohtia vanhempanakin. Ehkä siihen mennessä on jo päästy yli Mä oon timantti -biisin sovinismistakin. Biisinä veto on kyllä aika timantti, Bone Thugs ’n’ Harmonyn mieleen tuovine kertseineen.
Saa nähdä kuinka monta levyä tämä kantaa, mutta juuri nyt toimii. Tämä on jollain tavalla räppiversio niin sanottua rehellisestä perusrockista.
