Syystäkin Arenaksi nimetyllä ja vielä edellistä studiolevyä Liarsia (2004) totaalisemmin omin käsin tehdyllä albumilla Todd Rundgren tavoittelee lähes megalomaanisesti jyräävää kitararocksoundia. Vaikka soitannollinen yliampuvuus kuvastaisikin tekijänsä huumorintajua, niin teksteissä Rundgren tuntuu olevan senkin edestä tosissaan. Iskuillaan
nuoresta Led Zeppelinistä muistuttava Gun kertoo hardrockboogiensa siivittämänä niistä konkreettisista vaaroista, jotka piilevät nuoruuden ja tyhmyyden yhdistymisessä Yhdysvaltojen perustuslain suomaan aseiden hallussapito-oikeuteen.
Siellä täällä hymyilyttävän Arenan ylivoimaisesti naurattavin raita on Strike, jolla Todd Rundgren imitoi ansiokkaasti AC/DC:tä aina laulusolisti Brian Johnsonia myöten. Weaknessin kitarointi lähestyy Robin Trowerin pehmeämpiä sävyjä ja Bardolla sama toistuu selkeämmin bluesisissa merkeissä. A Wizard, A True Starin (1973) aikoihin ja ylipäätään 70-luvulla Todd Rundgren todellakin oli aito musiikillinen velho, mutta Arenalla hänen temppunsa kuulostavat jokseenkin kuluneilta ja väsyneiltä.