TO/DIE/FOR: IV

Arvio julkaistu Soundissa 03/2005.
Kirjoittanut: Nalle Österman.
Tarina kertoo, että Spinefarmin ongelmalapset saivat jatkaa yhtiöllä ainoastaan siitä syystä, että myyntiraportit osoittivat bändin levyjä myydyn Saksan markkinoilla sen verran kunnioitettavia määriä, että mahdolliset riidatkin kannattaisi kestää.

Arvio

TO/DIE/FOR
IV
Spinefarm

Tarina kertoo, että Spinefarmin ongelmalapset saivat jatkaa yhtiöllä ainoastaan siitä syystä, että myyntiraportit osoittivat bändin levyjä myydyn Saksan markkinoilla sen verran kunnioitettavia määriä, että mahdolliset riidatkin kannattaisi kestää. Joten yhtäkkiä bändistä jo eronnut laulaja Jape huomasi olevansa To/Die/For -nimen laillinen haltija ja siten hänen perustamansa uusi yhtye Tiaga otti käyttöönsä entisten bändikavereiden nimen. Koko viimevuotinen kahden To/Die/Forin sekasotku oli naurettavuudessaan silkkaa Spinal Tapia.

Nyt rauha on ilmeisesti palannut maahan ja uusi To/Die/For voi julkaista neljännen albuminsa ilman sekaannuksia. Eräässä haastattelussa Jape on jo ehtinyt leimata IV:n välityöksi, mikä ei levy-yhtiön kannalta ole varmastikaan parasta mahdollista markkinointia, mutta on piristävä poikkeus artistien normaalin uutta levyä hehkuttavan paskanjauhannan seassa. Siksi on ilahduttavaa huomata, että IV sisältää useita mainioita goottivaikutteisia pehmohevi-renkutuksia, joista kirkkaimpina helminä kiiltävät sinkuksikin lohkaistu tarttuva Little Deaths sekä ilmava tunnelmapala Lies (For Fools). Välillä tosin huomaa kaipaavansa vanhan rumpalin Tonmin mukana kadonnutta asennetta. 

Lisää luettavaa