TO/DIE/FOR: Jaded

Kouvolan Mötley Crüe on saanut uransa aikana paskaa niskaan enemmän kuin laki sallii. Osittain huono maine on itse aiheutettua, mutta myös musiikki on jakanut kuulijansa. Bändiä on syytetty HIM-klooniksi ja sen jäseniä konerunkkareiksi, eikä yhtyeen solisti Jape osaa vihailijoiden mukaan laulaa edes viiden sentin vertaa. Nämä kotikriitikot jättävät ainakin Jadedin perusteella – ehkä tietoisestikin – huomioimatta, että yhtye osaa oikeasti säveltää koskettavia ja tarttuvia melodioita sekä tehdä persoonallista ja monipuolista tunnelmametallia.

Yhtyeen säveltävä rumpali ja musiikillinen liideri, Sinergyssäkin rumpaloinut multi-instrumentalisti Tonmi Lillman on puhdas luonnonlahjakkuus, jonka musiikillinen ymmärrys sekä sävellys- ja sovitustaito on T/D/F:n kolmosalbumilla hioutunut huippuunsa. Yhtään huonoa kappaletta ei Jadedille ole siunaantunut, mutta erityisen onnistuneina teoksina ansioituvat Too Much Ain't Enough, Jaded sekä levyn päättävä Silence Tells More, josta Nightwish ja Therion olisivat syystäkin ylpeitä. Myös bändin soitto on erinomaista kautta linjan.

Jos jostakin pitää huomauttaa, niin Japen laulusta. Huhujen mukaan neljään (!) kertaan autotunetettu laulu kuulostaa Ville Valon ja Cherin geenit omaavan hermafrodiitin tulkinnalta. Miehen laulusta ja ääntämisestä nauttiakseen täytyykin olla jossakin suhteessa perverssi. Minne katosi se hienosti vielä T/D/F:n esiasteessa Mary-Annissa katurockia laulanut kaveri? Myös kumiset synasoundit aiheuttavat varmasti monille pahoinvointia, mutta eivät ne ole sen kummoisemmat kuin Children Of Bodomilla.

Niille metallipäille, jotka ovat diganneet Dingoa, Yötä tai Pyhiä nukkeja, on Jaded varmasti kova juttu.